torstai 21. tammikuuta 2010

KOLMIOHUIVIA

Koko päivä on mennyt tämän kolmiohuvin kanssa pähkäillessä.. Ohje on kyllä mielestäni lapsellisen helppo, ja olenkin edistynyt suht mukavasti. Tosin jossain vaiheessa sekoan riveissä ja työ alkaa mennä pieleen. Hermot on monta kertaa mennyt, varmaan 3-4 kertaa olen alusta aloittanut. Saas nähdä valmistuuko edes. :) Mutta on niin ihana, että pakko saada valmiiksi! Noh, katsotaan mitä tulee..

tiistai 19. tammikuuta 2010

HAAVEILUA JA SUKKIA

Ohhoh, enpäs oo tännekään muutamaan päivään kirjotellut. Minä oon ollut niin ahkera ja neulonut sukkia niin tiheästi, ettei oo ehtinyt edes bloggailla ;)

Haaveilen tässä samalla, josko joskus osaisin neuloa tämän huivin tai tämän tai sitten tämän.

Mutta kun mulle ei oo varmaankaan sitten suotu sellaisia lahjoja, että tuollaisia mielestäni hienoja huiveja osaisin neuloa. Eikä kyllä oo tuttavapiirissä ketään, kuka neulois, saatikaan kuka neulois miulle tuommoista. Höh.

Sukkia on valmistumassa nyt kolme paria. Yhdet pinkit(!), menee kaverille. Sitten yhdet vihreät minulle itselleni kotisukiksi ja yhdet sinikeltaiset itselleni tietysti ;) Esittelen niitä piakkoin teillekin täällä. Puikot vaan meinaa loppua kesken, mulla on vaan kahdet 2,5mm puikot :( Täytyis taas tehdä retki Lankakauppa Menitaan ja laittaa rahat haisemaan :)

Kohta käynnistyy se SNY kierroskin ihan kunnolla, jännitys on jo nyt ihan hirveä :) Osaankohan ilahduttaa omaa pariani tarpeeksi hyvin *miettii*

Eipä mulla muuta! :)

tiistai 12. tammikuuta 2010

NEULOSKELUA

Olen miettinyt tässä tämän päivän tulevaa SNY pariani. Millainenkohan hän mahtaa olla? Alan olla jo niin innoissani, että täytyy pian laskea päiviä kierroksen alkamiseen. No ei nyt sentäs. 8 päivää taitaapi olla aikaa ilmoittautumiseen, jonka jälkeen kierroksen emo alkaa jakaa pareja. Helmikuussa sitten starttailee tuo uusi kierros. Ulkona on ollut tosi hyvä ilma, mitä nyt paljon pakkasta, mutta eipä oo kovasti tainnut tuota lunta sataa. Kauniit on olleet kelit kuvaamisen suhteen, mutta enpä oo saanut aikaseksi lähteä kameran kanssa ulkoilemaan.

Juttelin yhden toisen neulojan kanssa, tai siis idean sain melkein kokonaan häneltä. Niinpä tekaisin tuossa vajaassa tunnissa entisen karkkipurkin ympärille tällaisen hirviön:



Se on siis tuo vaaleansininen hökötys tuossa karkkipurkin vieressä, jolla olevinaan on suu, silmät sekä jonkinverran hiuksia.

Hienompikin siitä toki olisi voinut tulla, mutta tuo nyt ajaa asiansa -- sen aikaa ainakin, kun saan suunniteltua siihen "uuden" päällisen. Tuo on siis samanlainen purkki, mutta tyhjä, mitä tuossa vieressä on. Noita karkkejahan saa laivoilta ostettua. Itse en syö, mutta ukko tykkää valtavasti... Tuon purkin pelastin itselleni siis sukkapuikkojen&virkkuukoukkujen säilytykseen, pidemmät puikot siihen ei mahdu.

Huvikseen aloin neulomaan Novitan Mambo -langasta tuohon jonkinnäköistä päällystä, aluksi siihen tosiaan piti tulla vain tuo Mambosta tehty oikein-nurin lankakappale, mutta sitten jostain syystä tuli tyhmä idea tehdä silmät ja suu, mielessä se näytti oikein hyvältä -- mutta nyt lopputulos ei ainakaan minua miellytä. Noh, onneksi tuo ei ole tuossa purkissa mitenkään kiinni, joten jos se ei enää tunninpäästä minun silmää miellytä, nakkaan sen roskiin tai keksin muuta vastaavaa käyttöä ;)

Ja kuvassa olevat nallet astelivat postilaatikostani eilen tänne sisätiloihin. Kyseessähän on Addin nallet ja tinttamarellista ne tilasin :) Hyvinhän ne näyttää passaavan muihinkin puikkoihin, kuten kuvasta näemme ;)

perjantai 8. tammikuuta 2010

MIETISKELYÄ

Koitan tässä saada selkoa lanka -ja puikkovarastosta.
Olen jo piiitkän tovin yrittänyt löytää PUIKKOKOTELOA. Mutta missään ei ole sellaista vastaan kävellyt? Enkä omista ompelukonetta, jotta voisin sellaisen itselleni tekaista. Lisäksi kätevä juttu olisi puikkomitta. Laiskuuttani kai en ole jaksanut sellaista ostaa.

Päätin että nyt en aloita yhtään uutta työtä vaan teen ensin vanhat loppuun, vaikka ideoita olis niiin paljon mitä laittaa alulle ;)

VIHDOINKIN

Vihdoinkin jotain valmista, mitä voin esitellä täällä. :) Ehdin jo ajatella, että mikä käsityöblogi tämä tämmönen on kun en ikinä saa mitään valmiiksi. Aloitettuja töitä kyllä on varmaan viiskymmentä, mutta tämä yksinkertainen valmistui eilen ja oli yön yli pingotuksessa saunassa.



Malli on ihan perus kaulaliina, niinkuin kuvasta näkyy.
Lankana Novitan Puro (jäätynyt karpalo)
Lankaa kului noin 65g.

Ajattelin ensin, että olisin tehnyt tuohon tupsut päihin, mutta mun mielestä se on kiva ihan noin ja on menossa mummille :)

tiistai 5. tammikuuta 2010

MUKAVAA PÄIVÄÄ

Mukava päivä, neuloin valmiiksi toisen lapasistani. Toista pitäisi nyt aloittaa, valmistuneekohan samassa ajassa kuin kaverinsa (1½ päivässä?).
Mies on ryyppyretkellä serkkunsa erikoisilla syntymäpäiväjuhlilla, saapuu kotiin vasta huomenna, joten mullahan on tässä reilusti aikaa. Sekun tuppaa aina valittamaan että "älä viitti kilisyttää niitä puikkoja" ja välillä haluais itekki neuloa itselleen villapöksyt, mutta se osaa tehdä lankoihin vaan solmuja ;) Pitäiskö mun opettaa sitä? Sitten olis kaks tässä taloudessa jotka neuloo sukkia yms ;)

Koirat jäi tietysti kotiin -- mun riesaks. No ei, ne on riesoja silloin kun pienempi ihan piruuttaan pissaa sisälle tai alkaa kahinoida isomman kanssa. Pitäis näköjään harjotella sitä hihnassa kävelyä, tuo pieni kun tuppaa repimään multa kädet irti. Tänään on näköjään ollut ihan hyvä päivä, olin molempien kanssa samaanaikaan ulkona eikä kumpikaan sen kummemmin riekkunut.

Ulkona on ollut tosi nätti ilma tänään! Pitäis vielä lumityöt tehdä. Laiskuuttani taidan jättää ne illemmaksi. Tekisi mieli lähteä oikein pitkälle kävelylle kameran kanssa, mutta en osaa päättää menenkö kävelylle vai teenkö mielummin sisällä käsitöitä..

maanantai 4. tammikuuta 2010

PALMIKKOKOKEILUJA


Uudenvuodenaattona miehen ollessa päiväunilla 'opettelin' vihdoin palmikoiden teon.

Siinä minua auttoi rakas Neulojan Käsikirja. Ennen kuvittelin, että palmikoiden teko on jotenkin hirrrmuisen hankalaa, mutta totesin kokeiltuani, ettei se todellakaan ole hankalaa.

Ostin jokin aika sitten palmikkopuikonkin, tosin totesin että tuohon hommaanhan käy tavallinen sukkapuikko tai esim. virkkuukoukkukin.. Parhaimmassa tapauksessa siihen ei tarvitse mitään. Tuo kuva on vähän huono, mutta mallitilkulle tekemäni palmikko onnistui mielestäni TODELLA hyvin, vaikka sen itse sanonkin. :)

Nytpä saakin villasukista, pipoista, lapasista ei-niin-tylsän-näköisiä.

SUKKASILLAAN


Tuli vähän käytyä 'taas' ostoksilla.

Nuo kirjat, Neulojan Käsikirja & Sukkasillaan tilasin joulunpyhinä booky.fi'stä ja muutama päivä takaperin hain ne tuosta kiskalta. Enpä vaan ole laiskuuttani saanut tänne kirjoiteltua. Kate Jacobs'in Pieni Lankakauppa tarttui mukaani tänään Suomalaisesta Kirjakaupasta. :) Nuo 7-veljestä langat ovat olevinaan johonkin käyttöön, mutta oikeasti vaan 'heräteostoksia' ;) Noei, tuosta vihreästä tulee villasukat ja lapaset, niitä on varastossa jo kaksi kerää. Ja noista raidallisista... ömm, en tiedä vielä, aika näyttää mihin sitä innostuu :) Vihreä ja sininen Novitan Palma -lanka on tarkoitettu miehen kummipojan peittoon, joka on valmistumassa hurjaa vauhtia, toivottavasti saan sen valmihiksi tässä lähipäivien aikana.

UUSI VUOSI, UUDET KUJEET JA NEULEET




HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2010 KAIKILLE!

Muistakaakin tehdä paljon lankaostoksia sekä käsitöitä!
Ja pitäkää ne kuuluisat 'uudenvuodenlupaukset'. ;)