keskiviikko 30. joulukuuta 2009

NEULOMISTA JA LÖÖBAILUA


Alkunsa on saanut tässä viimepäivinä limevihreät villasukat seiskaveikasta, sekä maanantaina lankakaupasta ostamastani Mambo-langasta kaulaliina. Odottelen innolla alkavaa SNY -kierrosta, vaikka siihen on jokunen tovi aikaa! Saisinpas jo oman kaverini tiedot niin voisin suunnitella mitä hankkisin yms.

Mietin tossa vähän aikaa sitten keräilykohteitani, minä kun olen ihminen joka tykkää keräillä kaikennäköistä enemmän ja vähemmän tärkeää.
Hevosihmisenä keräilen kaikenmaailman hevosjuttuja, tärkeimpänä voisin mainita hevosaiheiset postikortit, joita on jo muutama sata kertynytkin tuon postcrossing -harrastuksen myötä. Myös "pienoismallit" hevosista kuuluvat keräilykohteisiini, mutta niitä ei toistaiseksi ole kuin muutama posliinihevonen.

Heppajuttujen lisäksi olen postimerkkikeräilijä, niitä kun tulee aika paljon tuon samaisen postcrossing -harrastuksen kautta. Lisäksi olen haalinut itselleni kaikki miekkosen lähetysten postimerkit. Kaveritkin ovat mulle postimerkkejään antaneet.

Pitäisikö tähän listata muutkin keräilyni kohteet?

- Jääkaappimagneetit
- Snapsi -lasit
- Napit
- Kynttilät
- Erilaiset Neuleohjeet
- Kaktukset

...on niitä muitakin mutta tuossa nuo tärkeämmät. Joku päivä tuleepi kuvamateriaalia. Sen lupaan, täytyy vain haalia nuo samaan kuvaan. Mahtaakohan mahtua..

Ulkona on hyvä sää, vähän lunta tulee mutta ei ole kovin kylmä. Naapurin rouva eilen mietiskeli, että koskas lumen tulo mahtaa kokonaan loppua kun sitä tuppaa satamaan kokoajan vaan lisää ja lisää. Lumitöitä siis täytyy tehdä päivittäin, melkein. Minusta on vain hyvä, että on lunta. Koiratkin _rakastavat_ lunta. Nauttikaamme nyt siis kunnon talvesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti